sunnuntai, 6. huhtikuu 2008

Meidän perheen herkkusuut

Meidän perhe on tunnetusti 'herkkusuita'. Valitettavasti se näkyy vain meissä tyttösissä. Pojan pallerot(toisin sanoen ruipelot:) voivat syödä mitä vain, eikä heillä ole grammaakaan ylimääräistä. Kumma juttu tuo. Olemme tätini kanssa tulleet siihen päätelmään, että meille on jäänyt tuolta muinaisilta ajoilta (siis niiltä, kun pukeuduttiin karhunnahkaan) sellaisia geenejä viellä perimäämme, että tuota rasvavarastoa kertyy edelleen talven varalle. Niin innokkaasti sitä tulee kerättyä, että ei se koskaan pääse hupenemaan. Olen vakaasti sitä mieltä, että tässä teknologian yhteiskunnassa kannattaa sentään jostain vanhasta perinteestä pitää kiinni, ettei vaan pääsisisi kokonaan unohtumaan nuo esi-isien aikakaudet. (Voihan tuo perinne ollamuutakin kuin  Kukkosia ja Karjalanpiirakoita)  Yllättävän moni kyllä ei ajattele samala tavalla, miksköhän???? (esi-isät olisivat varmasti ylpeitä, vai olisko?....)

1441674.jpg

Tässä pojat itseteossa.

1441671.jpg

Tässä lopputulos: Riisisuklaata. Arvaten makoisaa:)

sunnuntai, 30. maaliskuu 2008

Äitin pieni apulainen

Julia sai joskus Jossu-serkultani OMPPULAN LASTEN KEITTOKIRJAN.

1422518.jpg

Tänään hän päätti leipoa itse. Hän teki taikinasta lähtien kaiken itse

1422520.jpg

Lopputulos on tässä

1422526.jpg

Nyt sitten luultavasti saadaan useimminkin näitä leipomuksia. Joonasta tää oli sit mukava keksintö. Hänkin tahtoo leipoa....  Julia lupasi tehdä näitä mulle, kun musta tulee vanha.... On siis vanhanakin tiedossa herkkuja (varmaan nuokin täytyy liottaa kahvissa :)

sunnuntai, 30. maaliskuu 2008

Ringette- ottelu

 

Kangasniemen_vaakuna.jpg Kangasniemi

106px-Pieks%C3%A4m%C3%A4ki.vaakuna.old.s        Pieksämäki

Tänään oli tyttöjen Ringette- ottelu   Kangasniemi vastaan Pieksämäki.

Valittevasti hävittiin, mutta tämä oli eka ottelu Ringette-koululaisilta ja vastassa olijat olivat jo harjaantuneimpia pelaajia. Eipäsiellä edes juuri maaleja laskettu, mutta Pieksämäki taisi olla parempi. Intoa kuitenkin riitti ja syksyllä tytöt lähtee vastavierailulle Pieksämäkeen.

1420703.jpg

1420710.jpg

Joonan pää näkyy edessä. Julia on just Joonan pään yläpuolella

 

             Pikku- Myy ja Mymmeli

1420739.jpg

1420742.jpg

Keräilen noita Muumi-mukeja. Nyt puuttuu enää Muumi-pappa (ja tietysti ne kaikki kausimukit)

Olen muuten avannut uuden ruokablogin. (katsokaas, kun kaikki aika täytyy johonkin kuluttaa...)

sunnuntai, 23. maaliskuu 2008

PÄÄSIÄISMÄESSÄ

fleur0167.gif

 

Tänään olin kaverini luona ORAVAMÄESSÄ lasten kans mäkeä laskemassa. Oli kerrassaaan ihanaa. Anteeks vaan kaikki kaupunkilaiset (sieltä etelä-suomesta), mutta kyllä tää lumi voittaa ne märät loskaiset/lumettomat kadut. Olisipa jäänyt tämäkin riemu kokematta, jos oltais viel Turkulaissii. Mäki laskettiin ja Annen isä vei lapset (ja myös meidät aikuiset) ylös mönkijällä. Oli ne onnellisia kun ei tarvinnut kavuta sitä valtavaa mäkeä ylös.

1400119.jpg

Ilmeet kertovat kaiken :)

1400123.jpg

1400126.jpg

 

1400138.jpg

sisko ja sen veli

1400141.jpg

Lettuja paistumassa. Kyllä muuten maistuivat. (huomaa jääpuikot)

1400145.jpg

Anne ja onnellinen mönkijäkuski

1400152.jpg

Sisko perässä....

1400156.jpg

Sitä äiti perässä, mitä lapset edellä....

1400159.jpg

Lumienkeli

1400164.jpg

Tässä on OODI

1400168.jpg

Täsä OODI ja HELMI.  Olemme jo seuraavasta poikueesta varanneet yhden pienen hauvelin. Kyllä meillä on tilaa vielä yhdelle...

1400170.jpg

Talvista kauneutta

1400171.jpg

 

Saapa nähdä kuinka minun käy. Nyt tietysti olis ollu se hyvä puoli siinä, että olis ollu Turkulainen, niin tämäkin haaveri olis jääny ehkä väliin. (tai kyllähän se tasasella maallakin kuperkeikan teko multa onnistuu. On ollu sen verran naama ruvella kokemusta moisesta) Katsokaa, sillä minäkin laskin mäkeä ja tietysti tein jotain typerää; laskin pulkassa polvillani ja niinpä menetin pulkan hallinnan ja paiskauduin päin kinosta ja tein pari volttia. Kierin siis pulkan kans muutaman kierroksen ja nyt kun tulin kotiin, niin kylki on mustana ja joku paukamakin on tuossa kylkiluiden alla. Ei oikein tiiä mikä asento olis hyvä, kun niin nipistää kylkeen. Lasken kyllä seuraavaksi istuen, jos nyt yleensä enää lasken...

1402804.jpg

Tämmöinen oli nyt kylkeni. Tais olla aikas lähellä, ettei menny kylkiluita poikki.

Kait se munan syöntikin kuuluu tähän pääsiäiseen. Nyt en jaksanut ruveta maalaamaan munia lasten kanssa, mutta keitin muutaman prinsessa- munan

1402807.jpg 

Sanoin Joonalle, että tuu kattoo minkä värisiä munia kana on muninut. Sen reppanan silmät levis ja sanoi, että voi juukelis puukelis, mistä sä tommoisia olet saanut. Joona ottaa kaikki niin tosissaan...

lauantai, 22. maaliskuu 2008

Yökylässä

Joonan kaveri Roni tuli tänään yökylään. Pojat olivat niin innoissaan. Saunassa he halusivat käydä ja oli meillä jotain kivaa sauna-iltaan.  Mitähän paketista löytyy? Vähän jäin ihmeissäni kuuntelemaan kun minun lapset ei ikinä (eivät  muistaneet) tai siis täällä Kangasniemellä olleet syöneet kiukaalla paistettua makkaraa. Joonakin istui lauteilla ja nuuski; mikä ihana tuoksu ...

1398325.jpg

Makkarat siellä sulassa sovussa...

1398330.jpg

Tässä kaverukset telkkua töllöttämässä.

1398333.jpg

Täällä on peti valmiina ja Julia saa nukkua mun kans. Toinen nukkuu lattialla, sillä kummatkaan ei "tyttöbakteerien" pelossa voinut nukkua Julian sängyssä. Nyt ollaan niin isoa poikaa, vaikka usein se äidin viereen vielä matka johtaa

1398335.jpg